• ajank3
  • ajank4

Toinen miljoona täyteen Zeppelinissä!

Tiistai 13.9.2011 oli sateisesta ilmasta huolimatta iloinen päivä yhdelle onnekkaalle!

Zeppelinin 2.miljoonas asiakas asteli sisään aamupäivällä tiistaina Prisman puoleisesta D-sisäänkäynnistä. Tämä onnekas henkilö oli Ritva Kaurala, Zeppeliniin hänet toi tällä kertaa käynti ruokakaupassa. Iloisesti kukkakimpulla ja Z-lahjakortilla yllätetty Ritva kertoi käyvänsä Zeppelinissä useasti, koska asuu aivan lähellä: asioimassa käydään vähintään kaksi kertaa viikossa.

Ritva kertoi, että laajennuksesta huolimatta parkkitilaa on sateisellakin säällä löytynyt hyvin jos autoa on ostoksilla käyntiin tarvittu. Hän mainitsi myös tulevansa kauppakeskukseen useinmiten pyörällä.

Uusista tulijoista Ritva ei ollut vielä kuullut, joten hän oli ilahtunut saadessaan tietää että uusien toimijoiden myötä myös aikuisten naisten pukeutumisvalikoima täydentyy entisestään.



 Onnittelut koko kauppakeskukselta ja mukavia ostoshetkiä jatkossakin!